maanantai 6. huhtikuuta 2009

The end


Sadekausi alkaa pikkuhiljaa, ja loma loppuu.
Bangkokissa satanut jo useamman päivän,
joten on aika hypätä siiville ja palata koh-
ti valoista kevättä ja pesimispuuhiin. Koteja
ollut matkalla monta, mutta nyt oman kolon ja leivän hankinnan aika.

Mukavaa oli, mutta
olkoon, näillä eväillä mennään kohti tulevaa...

BkK-KALASIN-BKK





Suunniteltu laukka Laosiin muuttui käynniksi Kalasinin kaupunkiin koillis- thaimaassa.
Vientiane saa siis odottaa ensi vuotta ja tuoreempia voimia. Neljä vuorokautta turisteihin
vähemmän tottumattomassa kaupungissa oli eksoottista, ja virkistävää molemmin puolin

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Nyebi


Mutta yksi ei pelkää mitään...

Bali 22-29.3.2009





Seremoniaan valmistautumista rannalla..

Viikolleni osuikin niitä oikea rypäs, kun sille sattui osumaan Nyebi, eli päivä jolloin henget kulkevat saaren yli ja kaikki pysyttelevät koko päivän kodeissaan ja turistit hotelleissaan. Lentokoneetkaan eivät tuona päivänä saarelle laskeudu tahi nouse.Koko saari on aivan kiinni ja autiona. Illalla ja yöllä ei saa pitää valoja, tai ainakin verhot pitää olla tiukasti akkunassa. Tarkoitus on että pahiaiset luulevat saaren olevan autio ja jättävät sen rauhaan. Tuo päivä osui mukasati keskelle lomaviikkoa ja sen aatto iltana, oko okona, tapahtumaa demonstroitiin kantamalla peikkoja ja muita mörökölleja pitkin katuja lavarakennelmien päällä.

Saigon ja bia hoi baarissa ennen Balille lentoa



Viimeinen ilta Saigonissa ja ensimmäistä
kertaa istumassa muiden kaltaistensa kanssa.Koko ilta paikallista hana kaljaa kitaten ja
jälkipotku sen mukainen. Lasku, 2.30 euroa ei kuiten-
kaan aiheuttanut lisätuskia

lauantai 21. maaliskuuta 2009

On the road III joskus aikaa sitten Jossain Vietnamissa

Pyhää miestä vuorellaan moikkaamassa, ja jätkä vaan makaa...
Torilla kotimatkalla

perjantai 20. maaliskuuta 2009

On the road II

Matkalla siellä jossain
paikalliset pikkupojat
pysäyttivät ja halusivat
näyttää läheistä kanjonia




Ei auttanut panna vastaan
kun en itse sitä kumminkaan
olisi löytänyt









Reippaat ooppaat kantoiva
kypärän ja sandaalitkin







Kaunis paikkahan tuo oli
semmonen pikku nähtävyys
kuten oppaansakin


Ja hiekka edelleen kuin marsista